Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pomarkun kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 58


Liite 2 Posan loppuselvityskertomus 1.1.2023-30.9.2023

 

Pomarkun kunta   Kokousnumero 

 

       14.12.2023                             § 58

 

 

_________________________________________________________________________________

 

§ 58 

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän lopputilitys ja loppuselvitys

 

 

 

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän yhtymähallitus 14.11.2023 § 37

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, selvityshenkilö

 

Loppuselvityksestä vastaa yhtymähallitus, mitä varten yhtymähallitus on nimennyt Mika Hatanpään selvityshenkilöksi hoitamaan loppuselvitykseen liittyviä tehtäviä. Varsinainen selvityshenkilö hoitaa käytännössä selvitystoimien valmistelua, mutta vastuu loppuselvityksen hoitamisesta on kuitenkin edelleen yhtymähallituksella ja yhtymähallitus tekee tarvittavat päätökset loppuselvitystä koskevissa asioissa. Nettovarallisuus on jaettu 26.9.2023 kokouksen päätöksen mukaisesti.

 

Nettovarallisuuden jakamisen jälkeen on viimeistelty kuntayhtymän loppuselvitys ja lopputilitys.

 

Lopputilityksen (tilinpäätös 2023) allekirjoittaa kuntayhtymän hallitus.

 

Tilintarkastajalle on toimitettu loppuselvityksen luonnos ja lopputilitys tarkastettavaksi. Allekirjoitettu lopputilitys toimitetaan kuntayhtymän tilintarkastajalle lopullista tilintarkastusta varten.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta tekee ehdotuksen loppuselvityksen ja lopputilityksen käsittelystä jäsenkuntien tarkastuslautakunnille.

 

Jäsenkuntien tarkastuslautakunnat tekevät esityksen jäsenkuntien valtuustoille lopputilityksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.

 

Jäsenkuntien valtuustot päättävät loppuselvityksestä ja vastuuvapaudesta. Kun kaikki jäsenkunnat ovat tämän hyväksyneet, kuntayhtymä purkautuu.

 

Kuntayhtymä katsotaan juridisesti purkautuneeksi, kun jäsenkuntien valtuustot ovat vahvistaneet lopputilityksen. Toimielinten toimikaudet päättyvät.

 

Kirjanpitolaki edellyttää, että kirjanpitoaineiston säilyttämisestä sovitaan kirjanpitovelvollisen toiminnan loppuessa. Kuntayhtymän kirjanpitoaineiston säilyttämisestä vastaava taho tulee kirjata loppuselvitykseen. Loppuselvitys on liitteenä.

 

Yhtymähallituksen puheenjohtajan ehdotus

 

Kuntayhtymän hallitus päättää allekirjoittaa loppuselvityksen ja lopputilityksen.

 

Yhtymähallitus saattaa loppuselvityksen ja lopputilityksen tilintarkastuksen jälkeen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan ja jäsenkuntien tarkastuslautakuntien kautta jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi.

 

Yhtymähallitus päättää hyväksyä tilintarkastajalle toimitettavan vahvistusilmoituskirjeen ja valtuuttaa selvityshenkilön ja puheenjohtajan allekirjoittamaan vahvistuskirjeen.

 

Päätös       Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti

 

 

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän tarkastuslautakunta 16.11.2023 § 4

 

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän yhtymähallitus on allekirjoittanut lopputilityksen (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvityksen 1.1.-30.9.2023 kokouksessaan 14.11.2023.

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tili­kaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulok­set.

 

Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätök­sen ja lopputilityksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tili­kaudelta 1.1.-30.9.2023. Tilintarkastuskertomus on luovutettu tar­kastuslautakunnalle 16.11.2023.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta esittää tilintarkastuskertomuksen sekä lopputilityksen (tilinpäätös) ja loppuselvityksen Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten tarkastuslautakuntien ja edelleen valtuustojen käsiteltäväksi.

 

Ehdotus:                          Tarkastuslautakunta

 

1)      saattaa tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-30.9.2023 tiedoksi Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille

 

2)      esittää Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille, että lopputilitys (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvitys 30.9.2023 hyväksy­tään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

Päätös: Kankaanpään talousjohtaja selosti tarkastuslautakunnalle kuntayhtymän lopputilitykseen ja -selvitykseen liittyviä asioita.

 

                                          Tarkastuslautakunta päätti

 

1)      saattaa tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-30.9.2023 tiedoksi Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille

 

2)      esittää Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille, että lopputilitys (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvitys 30.9.2023 hyväksy­tään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

 

Pomarkun tarkastuslautakunta 28.11.2023 § 4

 

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän yhtymähallitus on allekirjoittanut lopputilityksen (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvityksen 1.1.-30.9.2023 kokouksessaan 14.11.2023.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on 16.11.2023 käsitellyt tilintarkastuskertomuksen sekä lopputilityksen ja loppuselvityksen. Tarkastuslautakunta teki myös päätösehdotukset jäsenkuntien tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille.

 

Jäsenkuntien valtuustot päättävät lopputilityksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä. Kuntayhtymä katsotaan juridisesti purkautuneeksi, kun jäsenkuntien valtuustot ovat vahvistaneet lopputilityksen.

 

Ehdotus: Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen ja saattaa edelleen tiedoksi Pomarkun kunnanvaltuustolle Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

 Tarkastuslautakunta esittää Pomarkun kunnanvaltuustolle, että Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän lopputilitys (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvitys 30.9.2023 hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta merkitsi tiedokseen ja saattaa edelleen tiedoksi Pomarkun kunnanvaltuustolle Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

 Tarkastuslautakunta esittää Pomarkun kunnanvaltuustolle, että Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän lopputilitys (tilinpäätös) 1.1.-30.9.2023 ja loppuselvitys 30.9.2023 hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-30.9.2023.

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 14.12.2023 § 58                                                                    

13/00.04.01/2022      

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto:

1. merkitsee tiedoksi Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1. - 30.9.2023.               

2. päättää hyväksyä Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän lopputilityksen (tilinpäätös) 1.1. - 30.9.2023 ja loppuselvityksen 30.9.2023 ja myöntää kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 30.9.2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja 

 

Täytäntöönpano  

 

Vesa Keso