Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pomarkun kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 26


 

Pomarkun kunta   Kokousnumero 

 

       10.04.2024                             § 26

 

 

_________________________________________________________________________________

 

§ 26 

Lukion opiskelijoiden sekä huoltajien palautekysely 2024

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.04.2024 § 26                                                                                              

441/12.00.02/2023 

     

 

Lukion opiskelijoilta sekä huoltajilta kerättiin palautekysely tammi-helmikuussa 2024. Palautteen tarkoituksena oli yhtäältä antaa opiskelijoille ja huoltajille tilaisuus kertoa näkemyksensä asioiden toimivuudesta ja toisaalta löytää asioita, joita on syytä tehdä paremmin. Kyselyn ajoitus lukuvuoden keskellä antaa mahdollisuuden reagoida asioihin jo saman lukuvuoden aikana. Syksyllä tehdyn itsearviointisuunnitelman mukaan kysely tullaan tekemään kunakin lukuvuonna 3. jakson lopussa, ja kyselyn tuloksista raportoidaan lautakunnalle. Kyselyn purku on nähtävillä kokouksessa. Kysely korvaa aiemmat lukuvuoden lopussa tehdyt kyselyt, mutta koulu osallistuu edelleen mm. valtakunnallisiin kouluterveyskyselyihin.

 

Opiskelijakyselyyn vastasi 58 henkilöä, joista runsaat 40 % abiturientteja, 26 % 2. vuosikurssilaisia ja loput 1. vuosikurssin opiskelijoita. Pääosin vastaukset olivat normaaleja kouluissa esiin tulevia, ei täydellisiä, mutta ei erityisen huolestuttaviakaan. Muutama asia nousi kuitenkin esiin:

  • 40 % vastaajista ilmoitti, että välitunneilla on ainakin jossain määrin huonoa ja asiatonta kielenkäyttöä. Vain viidesosa halusi kuitenkin, että asiaan puututaan edes jotenkin. Jonkinlaiselle asennekasvatukselle näyttää kuitenkin olevan tarvetta.
  • 40 % vastaajista nosti myös esiin työrauhan, johon on jo puututtu. Koteihin on alettu laittaa tiedoksi Wilma-merkintöjä samaan tapaan kuin perusopetuksessa. Vaikutus on ollut positiivinen, vaikka kaikki eivät ole pitäneet uudesta tavasta. Toistaiseksi kyseessä on ollut kokeilu.
  • Kiusaaminen näyttää olevan lukiossa hyvin pieni ongelma, ja siihen koetaan myös puututun. Toisaalta jo yksi tapaus on liikaa.
  • Opettajat ovat kyselyn perusteella helppoja lähestyä, ja kohtelevat opiskelijoita myös tasapuolisesti. Useimmat kokevat myös, että pystyvät vaikuttamaan yhteisiin asioihin koulussa.

Huoltajakyselyyn saatiin yhdeksän vastausta. Kattavuus oli siis pieni. Pääasiassa palaute oli pääosin positiivista, mutta tukea ja ohjausta koulutyöhön ja opetukseenkin oli muutamat kaivanneet painokkaasti lisää. Jatkossa tähän tulee siis löytää kehittämiskeinoja.

 

 

Valmistelija  Jussi Heervä

 

Esittelijä  vt. henkilöstö- ja sivistysjohtaja Elina Taipalus

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee lukion opiskelijoiden ja huoltajien palautekyselyn 2024 tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Lisätietoja 

 

Täytäntöönpano