Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pomarkun kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 19


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 19 

 

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen 5-jäsenisen (VaaliL 718/1998: 14 §). Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että lautakunta on kokouksissaan aina päätösvaltainen. Tästä syystä mahdollisesta esteestä tulee ilmoittaa aina hyvissä ajoin.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Hallintosäännön 137 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tämän kokouksen kokouskutsu on lähetetty keskusvaalilautakunnan jäsenille sähköisesti 3.6.2024.

 

  

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.