Pomarkun kivisilta ja joki

Vuoden 2024 jätetaksat

Jätehuoltojaosto päätti vuoden 2024 jätetaksasta.

Porin seudun jätehuoltojaosto päätti kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden käsittely- ja kuljetushinnoista sekä jätehuollon ekomaksusta kokouksessaan 19.12.2023. Jätehuollon perusmaksu eli ekomaksu nousee ensi vuonna omakotitaloissa n. 10 prosenttia. Taksan mukainen asuntokohtainen vuosimaksu on vuonna 2024 asuntotyypin mukaan 15-26,00 euroa. Sekajätteen käsittelymaksu Hangassuon jäteasemalla nousee 160,00 eurosta 187,00 euroon tonnia kohti johtuen jätteen polton indeksikorotuksista. Korotus näkyy myös lajitteluasemien sekajätteen vastaanottomaksuissa. Jätemaksuissa on myös laskua, kun puujätteen vastaanotto Keräämön lajitteluasemilla muuttuu maksuttomaksi.

Ekomaksulla mahdollistetaan kotitalouksilta veloituksetta vastaanotettavien jätteiden käsittely. Maksulla katetaan lajitteluasemien ylläpitoa ja kiertävien keräysten järjestämistä, kierrätyspisteiden ylläpito, vaarallisten jätteiden keräykset, lajitteluneuvonta, lääkejätteiden vastaanotto apteekeissa ja jätehuoltoviranomaisen toiminta. Ekomaksun korotuksen aiheuttaa yleinen kustannusten nousu esimerkiksi kuljetuskulujen, palkkojen ja sähkö- ja lämmityskulujen muodossa. Maksua on nostettu omakotitalojen osalta viimeksi vuonna 2015.

Taksaan on määritelty myös pakkausjätteiden (muovi-, kartonki ja lasipakkausten sekä pienmetalli) astiatyhjennysten hinnat. Pakkausjätteiden kuljetusten järjestäminen siirtyy Keräämölle vuoden 2024 alussa. Taajama-alueiden omakoti- ja pientaloasukkaat voivat halutessaan liittyä pakkausjätteiden vapaaehtoiseen keräykseen Keräämön nettisivujen kautta.

Jätetaksa on voimassa Porissa, Ulvilassa, Kokemäellä, Harjavallassa, Nakkilassa, Merikarvialla, Pomarkussa ja Siikaisissa. Taksa on nähtävillä Porin kaupungin ilmoitustaululla osoitteessa www.pori.fi/ilmoitustaulu.

Lisätietoja

Tarja Räikkönen, kehittämispäällikkö Keräämö Oy
p. 044 701 2528, tarja.raikkonen@keraamo.fi

Katja Helenius, suunnittelija, Porin seudun jätehuoltoviranomainen
p. 050 563 3099, jatehuoltojaosto@pori.fi

Keräämö Oy on Porin, Ulvilan, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Merikarvian, Pomarkun ja Siikaisten yhdessä omistama kunnallinen jätehuoltoyhtiö. Yhtiö järjestää kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelut näissä kunnissa 120 000 asukkaalle. Lue lisää osoitteessa www.keraamo.fi.

Siirry takaisin sivun alkuun